Skip to main content

Veera Tommila

Tulevana seksuaalineuvojana haluan omalta osaltani muuttaa maailmaa avoimempaan, hyväksyvämpään ja ymmärtäväisempään suuntaan. Niin itsensä, kuin muidenkin suhteen. Minulle seksuaalisuus on yksi moninaisimmista asioista ihmisyyteen liittyen. Sen vuoksi koen, että siihen liittyvistä teemoista pitäisi puhua enemmän ja vapaammin. Turhan stigman ja häpeän poistaminen seksuaalisuuden ympäriltä vapauttaisi monia olemaan enemmän oma itsensä. Seksuaalisuus ei ole pelkästään seksiä, vaan siihen liittyy paljon muutakin. Seksuaalisuus voi olla esimerkiksi iso osa identiteettiä, jolloin sen tukahduttaminen saattaa heikentää merkittävästi omaa hyvinvointia. Parhaimmillaan se voi kuitenkin olla vapautta, nautintoa, iloa ja minuutta.

seksuaalineuvojana haluan olla avoin, helposti lähestyttävä ja turvallinen. Mun vastaanotolle jokainen on tervetullut sellaisenaan, itselleen tärkeiden teemojen äärellä. Seksuaalineuvonta voi olla itsensä, sekä omien tarpeiden, toiveiden ja halujen kohtaamista. Mun tehtävänä on tarpeen mukaan tiedon ja luvan antaminen, hyväksyntä, sun kuuleminen ja näkeminen. Tehdään vastaanotoista just sulle tai teille sopiva. Mun seksuaalineuvonnassa ei tarvitse pönöttää, vaan voit vaikka maata lattialla, liikkua tai tehdä jotain luovaa samalla kun jutellaan tärkeistä teemoista. Haluan, että mun kohtaaminen on sulle mahdollisimman mukavaa, vaikka teemat olisivatkin vaikeita. Siksi kuuntelen mielelläni sun tarpeita ja toiveita myös kohtaamisen suhteen. Seksuaalineuvonnassa ei kuitenkaan riisuta eikä se ole missään tilanteessa seksuaalista kohtaamista. Seksuaalineuvontaan saa tulla myös kumppanin tai kumppaneiden kanssa.

kaikilla on oikeus rakastaa ja olla rakastettu. Kaikilla on oikeus kokea nautintoa ja jakaa sitä myös yhdessä. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä ja samalla antaa myös muiden toteuttaa itseään. Kaikilla on oikeus rajoihin ja samalla velvollisuus kunnioittaa muiden rajoja. Kaikilla on oikeus olla turvallisesti oma itsensä, sekä velvollisuus omalta osaltaan tehdä maailmasta turvallisempi myös muille.

Näen, että näitä asioita kohti päästään hyväksymällä ja arvostamalla omaa itseään. Hyvinvoiva ihminen lisää hyvinvointia myös ympärilleen. Viha lisää vihaa, mutta myös hyvinvointi lisää hyvinvointia. Valitaan se jälkimmäinen. Valitaan itsemme. Annetaan itsellemme tilaa ja lupa näkyä. Jos oot hukassa näiden teemojen kanssa, toimin mielelläni kanssakulkijana sun tärkeällä matkalla. Ota ihmeessä yhteyttä vaikka sähköpostilla jos herää kysymyksiä tai ajatuksia.

Veera Tommila

seksuaalineuvoja-opiskelija

sairaanhoitaja AMK

Kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjä YAMK (opiskelija)

vveera.tommila@gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *