Katja Vilja

ÄITIYSLOMALLA

Olen Katja, 2015 valmistunut fysioterapeutti. Jo opiskeluaikoina syntynyt kiinnostus äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan sai minut yrittäjyyteni myötä erikoistumaan tähän. Ymmärrys fysioterapian roolin tärkeydestä raskauden, synnytyksen ja muiden elämän tuomien muutosten ennaltaehkäisyssä sekä hoidossa, sytytti kipinän tukea naisia eri elämänvaiheissa.

Olen pienen tytön äiti. Itse koin odotusajan hehkuvana ja energisenä aikana, jolloin oli hienoa seurata oman kehon muutoksia ja soveltaa liikuntaa ja arkea odotusaikaa tukevaksi.  Odottajat ovatkin yksi lempiasiakkaitani ja toivon, että voin osaamisellani tehdä myös asiakkaideni odotusajasta mahdollisimman mukavaa aikaa, koska sellaista sen kuuluisikin olla. Synnytyksestä palautuminen, uuteen minuuteen ja arkeen totuttelu ovat mullistavaa ja kiehtovaa aikaa ja mielelläni tuen omalla osaamisalueellani äitejä myös tässä elämänvaiheessa. Omilla valinnoilla, tekemisillä ja elämäntavoilla voimme vaikuttaa moniin asioihin myös äitiyden erivaiheissa, siksi kannustan kaikkia huolehtimaan ja kuuntelemaan kehoaan. <3 Myös myfascia-hoidot sekä ravintovalmennus kuuluvat osaamisalueeseeni. Ryhmille ohjaan PhysioPilatesta, lihaskuntotunteja äideille sekä tulevaisuudessa äiti&vauva pilatesta.

Teen työtäni laadusta tinkimättä ja suurella sydämellä. Haluan kouluttaa itseäni säännöllisesti lisää. Palkitsevinta työssäni on nähdä asiakkaan pääsevän tavoitteisiinsa sekä oivaltavan kehostaan uutta. Koen vahvuudekseni nähdä asiakkaan tilanteeseen sopivat harjoitteet ja liikuntamuodot.

Vapaa-ajalla harrastan monipuolisesti liikuntaa. Lähivuosina crossfit ja lenkkeily ovat suosikkejani! Suhtaudun innolla terveelliseen elämäntapaan ja haluan jakaa sen tuomaa hyvää oloa myös muille. Hyvinvoiva ja kivuton keho tekee arjestamme väistämättä energisempää ja laadukkaampaa.   

Katja Vilja
katja@olennainen.me
puh. 0445677582

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusikoivistontie 40, 28130 Pori
www.olennainen.me