Skip to main content

kätilö on naisen rinnalla kulkija, kannattelija, suojelija. Raskaus ja synnytys ovat naisen elämän käännekohtia. Ne vaikuttavat meihin ikuisesti ja muuttavat meitä valtavasti. Näissä hetkissä olemme vahvimmillamme, mutta myös hauraimmillamme. Uskomattoman vahvoja ja väkeviä, mutta myös niin helposti rikottavissa miljooniksi viiltävän teräviksi sirpaleiksi. Minun työni kätilönä on antaa teille työkalut ja ymmärrys siitä, miten kulkea oma polkunsa tämän korvaamattoman tärkeän elämänvaiheen läpi. Minun työni kätilönä on myös keräillä sirpaleita ja auttaa naista itseään sommittelemaan sirpaleista uusi kokonaisuus, uusi kuva, vanhan pirstaloitunnen tilalle. Synnytyskokemusten läpikäynti ja synnytyspelon käsittely on niin tärkeää ja puhdistavaa.

Nuorena kätilönä koin valtavaa paloa muuttaa kaikkea, korjata vääryydet. Vuodet ovat minua koulineet ja mieltäni muovanneet. Olen ymmärtänyt, että minusta kaiken muuttajaksi ei ole. Nöyrtyminen on antanut mukanaan ymmärryksen siitä, miten minun tehtäväni on kyllä muuttaa maailmaa, mutta yksi nainen, vauva ja perhe kerrallaan. Kun lopulta tämän todella sielun pohjukoita myöden oivalsi, miten paljon olenkaan oppinut kaikilta teiltä, joita olen matkallani kohdannut. Luovutin taistelussa tuulimyllyjä vastaan ja tajusin, että kaikkeen en voi vaikuttaa, mutta minun tehtäväni kätilönä on  jättää jälkeeni äitejä, vauvoja, isiä, jotka voivat paremmin, ovat onnellisempia, luottavaisempia, rauhallisempia kuin ennen kotaamistamme. Aina se ei ole helppoa, mutta usein tässä taidan nykyään onnistuakin. Kiitos teidän ihanat asiakkaani, joilta jokaiselta olen oppinut valtavati.

Ensimmäiset Maailma navassa -synnytysvalmennukset pidettiin 2011. Valmennusten aloittaminen oli pitkällisen haaveilun ja suunnittelun tulos. Kymmenen vuoden kätilötyön kokemuksella lopulta koin, että minulla on riittävästi annettavaa vauvaa odottaville satakuntalaisille perheille. Nyt työkokemusta kätilönä on jo tuplasti tuosta ajasta ja valmennusperheitäkin reilusti yli kaksisataa. Erityistä osaamista synnytykseen valmistautumiseen ja luonnolliseen synnytysprosessiin tukemiseen olen hankkinut lukemattomilla koulutuksilla ja konferensseilla kotimaassa ja ulkomailla.

Vuosien jälkeen Maailma navassa on edelleen sama yhden kätilön yritys, laadukasta synnytysvalmennusta pitkällä kokemuksella ja laajalla osaamisella, mutta nyt jo kauan mukana ovat olleet myös kaikki muutkin kätilön palvelut: edellisen synnytyksen läpikäyminen, synnytyspelon käsittely, synnytyssuunnitelman laatiminen, raskauden seuranta. Imetysohjaus, myös huuli- ja kielijänneoperaatioiden jälkeen on kasvava osa työtäni sairaalan ulkopuolella. Palveluni löydät täältä. Kotisynnytyskätilönä olen ollut vuodesta 2011. Kotisynnytyssuunnitelmasta löydät lisää täältä.

SERTIFIOITUMINEN 2018 Confident Birth – Peloton synnytys -kouluttajaksi ja Spinning Babies® synnytysvalmentajaksi antaa minulle mahdollisuuden tuoda myös satakuntalaisten perheiden ulottuville kaksi eniten Eurooppaa tällä hetkellä muuttavaa lähestymistapaa synnytyksen valmistautumiseen.

CONFIDENT BIRTH – PELOTON SYNNYTYS -METODI antaa jokaiselle avaimet rauhaan ja luottamukseen synnytyksessä. Synnytyksen ei kuulu olla mielen kaaosta, vaan vauvojen tulisi saapua tähän maailmaan rakkaudella ja lempeydellä.

SPINNING BABIES® on hyvinvointia raskauteen ja sujuvuutta synnytykseen. Länsimaisten naisten ongelmat synnytyksissä ovat usein vauvojen tarjontavirheet, pitkittyneet, kivuliaat avautumis- ja ponnistusvaiheet, vauvan juuttuminen synnytyskanavaan, käynnistymätön synnytys ja kivuliaisuus raskauden aikana. Lähes kaikkeen voi vaikuttaa itse jo ennalta, liikkumalla ja lepäämällä viisaasti raskauden aikana, Lisäämällä kehoon tasapainoa ja symmetriaa yksinkertaisilla fyysisillä liikkeillä. Luomalla tilaa vauvalle ja antamalla hänelle mahdollisuus asettua parhaaseen mahdolliseen asentoon syntymää ajatellen.

Kätilön synnytysvalmennus on vuosien työni ja kokemukseni jalostama ja huippuun viilattu kokonaisuus siitä, mitä jokaisen synnyttämään menevän naisen puolisoineen tulisi tietää. Takuulla ajanmukaista täsmätietoa mukavassa paketissa. Valmennus sisältää kaikki ne teemat, joita jokainen pari toivoo.

Harjoituksia ja keskustelua leppoisassa tunnelmassa. Voimaannuttavaa oivallusta ja vauvan odotuksen riemua. Sitä se on, Kätilö-Eliisan valmennukset. Valmennuskokonaisuus, jollaista ei koko maassa ole missään muulla tarjolla. Tervetuloa!

Lisää valmennuksista ja niiden sisällöistä voit lukea täältä.

Luennoitsijana kokemusta on kätilötyön eri osa-alueilta. Synnytysvalmennukset, synnytysvalmennuksen kehittäminen ja uudistaminen ja monipuolinen kokemus, kouluttautuminen ja perehtyminen fysiologiseen synnytykseen ja sitä tukeviin tekniikoihin, on antanut hyvän pohjan luennointiin ja ammattilaisten kouluttamiseen fysiologista synnytystä tukeviin menetelmiin (koulutuspäivät seminaareissa ja sairaaloissa).

Päätyöni on edelleen paikallisessa sairaalassamme, synnyttäjien, raskaana olevien ja synnyttäneiden perheiden parissa. Työ sairaalassa takaa sen, että ammattitaito todella pysyy ja kehittyy ja että tieto tämän hetken synnytystenhoidosta on ajan tasalla. Kätilön työ on ihanaa, antoisaa, vastuullista, vaikeaa ja raskastakin. Hetkeäkään epäröimättä voin silti sanoa, että se on parasta. Elämäni yksi suurista iloista on työni kätilönä. Jo aivan pienenä tyttönä ystäväni äidin innoittamana päätin, että minusta tulee kätilö ja se onkin ollut harvinaisen oikea ja hyvä päätös nelivuotiaalta.

Koulutuksen, kokemuksen ja luottamustehtävät näet täältä.

Eliisa Karttunen
puh. 044 046 0463
eliisa.karttunen@olennainen.me